Tekijä: admin

Anuleena Kimanen & Elina Hirvonen

UKKT mukana kevään tapahtumissa

Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseuran toiminnan tarkoituksena on tukea uskontojen ja katsomusten laaja-alaista ja monitieteistä tutkimusta. Osana tätä toimintaa seura osallistuu ja järjestää aktiivisesti tapahtumia. Tänä vuonna seuran oma tutkimuksen iltapäivä järjestettiin 14.1.2026 teemalla uskonnon ja katsomuksen lukutaito.

Iltapäivän ensimmäinen alustaja oli professori Martin Ubani Itä-Suomen yliopistosta. Hän avasi alustuksensa tarkastelemalla uskontolukutaito-käsitteen osia. Ensinnäkin on mielenkiintoista, mitä on ”uskonto” tässä käsitteessä. Onko se tarkastelun objekti vai ontologia, tietämisen tapa? Toisin sanoen tarkastellaanko uskontoa kohteena itsen ulkopuolella vai itsessä? Monet uskontolukutaidon määritelmät keskittyvät ensiksi mainittuun. Toiseksi Ubani esitteli lukutaidon laajaa määritelmää ja osoitti sen painavammaksi ja moniulotteisemmaksi käsitteeksi kuin ensinäkemältä luulisi. Ubani päätti alustuksen kuitenkin sen pohdintaan, mikä on uskontolukutaidon tieteenalaperusta.

Tämä on merkityksellistä erityisesti uskonnon kouluopetuksen näkökulmasta, mikäli uskontolukutaito ajatellaan opetuksen tavoitteeksi. Eri oppiaineissa on hahmoteltu, mikä on se käsitteellinen muutos, joka tapahtuu, kun arkiajattelusta siirrytään tieteelliseen ajatteluun. Ubani kysyikin, onko uskontolukutaidossa kyse teologian ja uskonnontutkimuksen tieteenalojen yhdistymisestä kokonaisuudeksi vai näiden tieteenalojen ydinkäsitteille perustuva eri tieteenalojen lukutaidon kokonaisuudesta. Martin Ubanin alustusta kommentoi Laura Huovinen Kirkkohallituksesta.

Toisen alustuksen tarjosi yliopistonlehtori Teemu Pauha Helsingin yliopistosta. Hän pohjasi alustuksensa kokemuksilleen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten täydennyskoulutuspäivien esiintyjänä. Näissä tilanteissa hän on kokenut odotuksen olevan, että hän islamilaisen teologian opettajana ja tutkijana tarjoaa jonkinlaisen tietopaketin islamin keskeisistä opetuksista. Pauhan mukaan tällainen tieto ei kuitenkaan auttaisi ammattilaisia kohtaamaan muslimeita paremmin. Syynä on se, että teologian kysymykset ovat usein erilaisia kuin arjen kysymykset. Pauha viittasi muun muassa eletyn uskonnon tai arjen uskonnon näkökulmaan, jonka mukaan arjen uskonnon ei tarvitse muodostaa loogista kokonaisuutta, vaan keskeisempää on, että se toimii käytännöllisellä tasolla. Esimerkkejä Teemu Pauha kertoi tutkimuksestaan nuorten shiia-muslimien suhteesta Koraaniin. Nuoret haastateltavat puhuivat Koraanista hyvin keskeisesti oman elämäntarinansa ja erilaisten tunteita herättäneiden kokemusten kautta. Pauha kertoikin päätyneensä lähtemään koulutuksissaan liikkeelle siitä, mikä on osallistujille omassa elämässä tärkeää ja sitä kautta rakentamaan inhimillistävää, ei uskonnollistavaa, näkemystä muslimiasiakkaista.

Teemu Pauhan alustusta kommentoi Tuomas Äystö Reliact-projektista. Hänkin korosti uskonnollistavan näkökulman välttämistä uskontolukutaidon tärkeänä ulottuvuutena. Tämän jälkeen käytiin vilkasta yleisökeskustelua.

Tutkimuksen iltapäivässä jaettiin myös Majakka-opinnäytetyöpalkinnot vuodelle 2025, ja palkitut Johanna Seppälä sekä Tuomas Salonen esittelivät tutkimustensa tuloksia. Palkituista töistä voit lukea lisää seuran kotisivuilta, osoitteesta https://www.ukkt.fi/majakka/majakka-2025/

Tutkimusseura osallistuu tänä keväänä myös Nuori 2026 –tapahtumaan sekä Teologian ja uskonnontutkimuksen päiville. Näihin palaamme tapahtumaraporteissa myöhemmin keväällä.

Anuleena Kimanen & Elina Hirvonen

Suomalainen rippikoulu on menestystarina 

Jouko Porkka

Suomessa rippikoulu on osa nuorisokulttuuria ja se kuuluu edelleen luonnollisena asiana nuorten elämään. Näin ei välttämättä ole kaikkialla Euroopassa. Suomessa rippikoulun käy edelleen kolme neljästä rippikouluikäluokkaan kuuluvasta. Vaikka pientä laskua on havaittavissa, vertailu muiden maiden rippikouluihin ja rippikoululaisiin on osoittanut suomalaisille, miten moni asia on meillä hyvin. Seurakunnat, rippikoululaisten kotiväki, mutta myös rippikoulunuoret itse arvostavat rippikoulua. Tämä näkyy muun muassa siinä, että rippikoulupojista lähes puolet ja -tytöistä lähes kaksi kolmasosaa on päättänyt käydä rippikoulun jo alakoulussa ollessaan.  

Rippikoulun käy enemmistö suomalaisista nuorista 

Kuvio 1 osoittaa rippikoulun kävijöiden osuuden 15-vuotta täyttävistä nuorista neljässä Pohjoismaassa vuosina 1991–2022. Kuviossa kiinnittää huomiota erityisesti Ruotsi. Siellä rippikoulun suosion lasku käynnistyi jo ennen kuvion tarkastelujakson alkua. Vuonna 1970 Ruotsissa kävi rippikoulun vielä 81 prosenttia ikäluokasta. Vaikka Ruotsissa tehdään laadukasta rippikoulutyöstä, rippikoulun käyjien määrä vähenee lähes prosentilla joka vuosi. Vaikuttaa siltä, että kun jokin lakkaa olemasta osa nuorisokulttuuria, sen suosion laskua on vaikea pysäyttää.  

Kuvio 1. Rippikoulun osallistumisprosentit Pohjoismaissa vuosina 1991–2022. (Ilg, 2024, pp. 41–43) 

Norjassa humanistinen rippikoulu on erityisen suosittu. Humanistisen vaihtoehdon, joka vastaa Prometheus-leirejämme, käy Norjassa vuosittain noin 15 prosenttia rippikouluikäisistä. Mikäli tämä otetaan huomioon, on Norjankin prosenttiosuus varsin lähellä Suomea ja Tanskaa. Suomen kohdalla on hyvä huomata, että vuodesta 2017 lähtien rippikoulun kävijäosuus on laskettu 15-vuotiaiden ikäluokasta. Tätä ennen prosenttiin sisällytettiin myös 16-vuotiaat ja aikuisena rippikoulun kävijät. Vanhalla laskutavalla rippikoulun kävijämäärä olisi muutaman prosenttiyksikön nykyistä korkeampi. 

Miksi rippikoulu on suosittu? 

Suomalaisen rippikoulun suosion takana on monta tekijää, joita pidämme itsestäänselvyyksinä. Kansainvälinen rippikoulututkimus on osoittanut kuitenkin meille itsestään selvien asioiden olevan monissa maissa ja kirkoissa erikoisuus. Osaava ja koulutettu henkilökunta, seurakuntien leirikeskukset ja seurakuntien rippikoululle antama tuki ovat tärkeitä rippikoulun menestystekijöitä maassamme. Tällaiset resurssit ovat poikkeus kansainvälisessä vertailussa.  

Näiden lisäksi rippikoulun menestyksen tae ovat leirimuotoisuus ja isostoiminta, jotka ovat suomalaisia innovaatioita. Rippileirejä voitaisiin tuskin järjestää ilman isosia ja ilman leirimuotoista rippikoulua meillä tuskin olisi isostoimintaa. Kaikki rippikoulusta jotain tietävät ymmärtävät toki, että isoset ovat ensisijassa aputyövoimaa, joka luo ilmapiiriä ja on  samastumiskohteena  nuoremmille. Samalla he ovat vielä itsekin oppimassa asioita, joita rippikoulussa opetetaan. Vuoden 2025 rippikoulukyselyssä kuusi kymmenestä isosesta totesi, että he oppivat rippikoulussa uusia asioita kristinuskosta ja kolme neljästä, että rippikoulussa käsiteltiin heidän elämänsä kannalta tärkeitä asioita. Vielä hiukan useampi isosista arvioi, että isosena toimiminen on vahvistanut heidän henkistä hyvinvointiaan ja yli puolet, että heidän uskonsa Jumalaan vahvistui rippikoulun aikana. 

Rippikoulututkimus 

Rippikoululaisilta ja isosilta on koottu kyselyaineisto vuosittain vuodesta 2019 alkaen. Aineiston keruu perustuu voimassa olevaan rippikoulusuunnitelmaan. Vuonna 2017 käyttöön otetun suunnitelman teon yhteydessä todettiin, että ajantasainen tutkimusaineisto rippikouluista ja rippikoululaisista on keskeinen rippikoulun kehittämisen väline. Vuonna 2018 kyselyä pilotoitiin muutamissa seurakunnissa ja vuonna 2019 tutkimus käynnistettiin valtakunnallisesti. Vuonna 2025 kyselyyn vastasi jo puolet kaikista Suomen rippikoululaisista! Kaikkiaan kyselyyn on vastannut seitsemän vuoden aikana jo miltei 130 000 rippikoululaista.  

Rippikoulututkimus on tarjonnut seurakunnille palautetta rippikoululaisilta ja pitkittäisaineiston, jolla eri vuosien rippikouluisten ja isosten kokemuksia ja ajattelua voidaan verrata – tietenkin sillä edellytyksellä, että kaikki seurakunnan rippikoulut mahdollistavat kyselyyn vastaamisen. Joissakin seurakunnissa kyselyyn vastaavat lähes kaikki rippikoululaiset ja isoset, joissakin vain yksittäinen rippikouluryhmä on mahdollistanut vastaamisen. Kyselyyn vastaaminen on luonnollisesti isosille ja rippikoululaisille vapaaehtoista. Olisi kuitenkin tärkeää, että kaikissa rippikouluryhmissä vastaamiseen kannustettaisiin ja kyselyä ylipäätään pidettäisiin esillä. 

Palautetiedon lisäksi kysely antaa ainutlaatuisen pitkittäisaineiston rippikoululaisista ja isosista. Aineisto on mahdollistanut muun muassa korona-ajan vaikutuksen mittaamisen, nostanut esille tyttöjen ja ei-binääristen huonovointisuuden, osoittanut poikien uskonnollisen kiinnostuksen voimakkaan lisääntymisen ja myös parin viime vuoden aikana tyttöjen uskonnollisen kiinnostuksen lisääntymisen. Ilman koottua aineistoa emme ehkä edes olisi havahtuneet muutokseen puhumattakaan siitä, että ymmärtäisimme sen voimakkuuden.  

Suomalaisen rippikoulututkimuksen ohella on toteutettu vuosina 2008, 2013 ja 2022 laaja kansainvälinen tutkimus, johon osallistui rippikoululaisia protestanttisista kirkoista Pohjoismaissa sekä Saksassa, Sveitsissä, Unkarissa ja Itävallassa. Kyselyihin vastasi eri vuosina 10 000–30 000 nuorta ja tuhansia työntekijöitä, joista suomalaisia vastaajia oli jokaisessa aineistossa yli 2000. 

Johtopäätökset – mitä tämä kertoo? 

Suomalainen rippikoulu on menestystarina. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi ajantasainen tutkimusaineisto ja siihen pohjautuva, jatkuva tutkimus on yksi työn menestystekijä. Kiitos kuuluu jokaiselle, joka on osallistunut tutkimusaineiston kokoamiseen. Se on äärettömän tärkeää työtä. Kiitos myös Kirkkohallitukselle, josta rippikoulun valtakunnallista tutkimus- ja kehittämistyötä koordinoidaan ja josta se mahdollistetaan. Suurin kiitos kuuluu kuitenkin jokaiselle rippikoulutyötä tekevälle. Työ on tärkeää kirkon tulevaisuudelle, seurakunnille ja ennen kaikkea rippikoulua käyville nuorille.  

Jouko Porkka

Kirjallisuutta 

Porkka, J. & Tervo-Niemelä, K. (2025). Nuorten vahvistuva usko ja rippikoulu 2019–2025: Mitä rippikoulututkimus kertoo nuorten uskonnollisuuden muutoksesta? Teologia.fi:  Akateemisen teologian näkökulmia ajankohtaisiin tutkimusaiheisiin. Noudettu osoitteesta: https://teologia.fi/teema-arkisto/teema-2025-3-nuorison-muuttuvat-arvot/  

Porkka, J., & Tervo-Niemelä, K. (2024). Poikien usko vahvistunut edelleen — seuraavatko tytöt perässä? Pitkittäistutkimus rippikoulunuorten suhteesta kristilliseen uskoon ja rippikoulun vaikutuksesta siihen. Uskonto, katsomus ja kasvatus, 4(1). Noudettu osoitteesta: https://journal.fi/ukk/article/view/154948/100247 

Ilg, W., Hees, M., Hellas, E., Sæbø Rystad, L., Schlag, T., & Simojoki, H. (Eds.). (2024). Developing confirmation work in Europe: Empirical findings and perspectives for post-pandemic time. Third international study (pp. 275–290). Gütersloh. https://konfirmandenarbeit.eu/en/articles-and-books/ 

Saija Kronqvist

Konferenssiraportti Pohjoismaisesta rippikoulukonferenssista Turussa 16.-17.9.2025

Kuva Saija Kronqvist

Konferenssin pääpuhuja Henrik Simojoki nosti puheenvuorossaan esiin, että nuoret ovat lähtökohtaisesti hyvin tyytyväisiä rippikouluun tutkimusmaissa (Itävalta, Norja, Puola, Romania, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska). 

Keskeisin pedagoginen haaste on antaa tilaa nuorille käsitellä teologisia kysymyksiä. Nuorten tulisi saada aineksia omaan teologiseen pohdintaansa. Mikäli nuoret saavat rippileirillä kokemuksen kuulluksi tulemisesta ja toimijuudesta, he kokevat rippikoulun kytkeytyvän omaan arkeensa. Rippikoululla on silloin merkitystä oman elämän kannalta.

Henri Simojoen ohjaamassa työpajassa ’Mitä hyvä rippikoulutyö on?’ käytiin pienryhmäkeskustelua eri maista tulevien rippikoulutoimijoiden kanssa. Tutkimus osoittaa, että nuorten tulisi saada vaikuttaa rippikoulussa käsiteltäviin asioihin. Rippikoulutoimijat tunnistivat, että tämä voi toteutua arviointina ja palautteena, mutta erityistä huomiota olisi kiinnitettävä siihen, että nuorten ääni kuuluu välipalautteissa ja vaikkapa oppimispäiväkirjan kautta. Arviointikulttuurin rakentaminen vaatii monimuotoista vuorovaikutusta osallistujien ja ohjaajien välillä, siksi palautteen kysymisen monipuolisiin menetelmiin on hyvä kiinnittää huomiota rippikouluissa: suulliselle, kirjalliselle, toiminnalliselle ja niin edespäin palautteenkeruulle voi luoda tilaa rippikouluprosessin aikana.

Eurooppalainen rippikoulututkimus osoittaa, että kastamattomilla osallistujilla on vahvempi sisäinen kiinnostus teemoja kohtaan kuin jo lapsena kastetuilla, mutta vähemmän halua sitoutua uskonnollisiin perinteisiin. Siksi he kaipaavat vuoropuhelua kristillisen perinteen ja omienn elämänkysymysten välillä. Osallisuus (participation) rippikoulusta voi luoda voimaantumisen kokemuksia ja antaa aineksia elämänsuunnan valintaan (transformation) ja kirkon toimintaan sitoutumiseen esim isosena (transition). Rippikoulu tarjoaa mahdollisuuksia suhteiden rakentumiselle ja turvallisen tilan arvoperustaisten valintojen tekemiselle (relationality).

International research on Confirmation work -nettisivut löytyvät International research on confirmation work: i-konf research project. Sivustolla on myös useita Open Access -julkaisuja muun muassa uusin  laaja tutkimus Developing Confirmation work in Europe.

Konferenssikielinä käytettiin ruotsia ja englantia.

Saija Kronqvist
kasvatuksen hiippakuntasihteeri

pastori, työyhteisökonsultti,

restoratiivinen sovittelija

www.oulunhiippakunta.fi

Laki katsomusopetuksesta vaatii pikaista remonttia

Anuleena Kimanen

Suomessa katsomusopetuksen järjestämisen ja opetukseen osallistumisen ehtoja sanelee vahvasti se, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilas kuuluu. Tällainen jäsenyyteen perustuva malli on kasvavalle osalle perheitä vieras ja palvelee huonosti esimerkiksi monikatsomuksellisia perheitä. Lisäksi oletus, että on olemassa sellainen uskonnollinen yhdyskunta, johon oppilaiden enemmistö kuuluu, on suurimpien opetuksen järjestäjien alueella jäämässä pian historiaan. Katsomusopetuksen uudistaminen ei ole hallitusohjelmassa, mutta järjestelmä kaipaa nopeassa aikataulussa perinpohjaista uudistusta. Yhdyskuntapohjaisuus haittaa myös jaetun uskontoja ja katsomuksia koskevan osaamispohjan rakentumista, joka olisi tärkeä niin jatko-opintojen kannalta kuin katsomuksellisten vähemmistöjen paremman huomioimisen kannalta yhteiskunnassa.

Vuodenvaihteen ympäristössä vanha tuttu keskustelunaihe, katsomusopetuksen järjestämismalli koulussa, nousi jälleen pintaan. Opetusministeri Anders Adlercreutz kertoi MTV:n haastattelussa aikovansa selvittää yhteisen katsomusaineen perustamista nykyisten katsomusaineiden tilalle. Osa keskustelijoista onkin muistuttanut, että aihepiiriä on jo selvitetty. Vuonna 2022 julkaistiin Vesa Åhsin ja Eero Salmenkiven Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta tekemä selvitys katsomusaineiden nykytilasta ja uudistamistarpeista. Selvityksen johdosta koottiin laajapohjainen katsomusaineiden uudistamista koskeva kehittämisryhmä, jonka loppuraportti julkaistiin vasta keväällä 2025. Raportissaan kehittämisryhmä esitti vain nykyisen mallin paikkailua. Tämä kertoo vaikeudesta löytää yksimielisyyttä oppiaineiden kehittämissuunnasta. Opetusministerin voi sikäli katsoa tehneen irtioton aiemmasta selvitystyöstä, että hän aikoo nyt selvittää ratkaisua, joka laittaisi katsomusopetusmallin isompaan uudistukseen, ja jota mikään aikaisempi raportti ei suoraan ehdota. Uusi oppiaine, jota ministeri haluaa selvityttää, edellyttäisi useita lakimuutoksia. Katsomusopetusta koskeva lainsäädäntö kuitenkin kaipaa perusteellista remonttia riippumatta poliittisista pyrkimyksistä. Syynä on väestörakenteen muutos.

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärän väheneminen on ajamassa katsomusopetuslainsäädännön ongelmiin, joihin ei ole keskustelussa kiinnitetty lainkaan huomiota. Niin perusopetuslaissa (§ 13) kuin lukiolaissa (§ 16) pääsääntö on, että koulutuksen järjestäjän tulee järjestää sen uskonnollisen yhdyskunnan mukaista uskonnon opetusta, johon oppilaiden enemmistö kuuluu. Pääkaupunkiseudulla kirkkoon kuuluvuustilastojen mukaan 10–19-vuotiaiden ikäluokasta vielä niukin naukin yli 50 % kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Ollaan kuitenkin hyvin lähellä sitä pistettä, ettei pääkaupunkiseudun kaupungeissa, eikä muissakaan Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa, ole enää sellaista uskonnollista yhdyskuntaa, johon oppilaiden enemmistö kuuluisi. Kun perusopetus- ja lukiolakeja muutettiin uskonnonvapauslain uudistuksen yhteydessä vuosituhannen vaihteessa, voitiin vielä rakentaa vanhalle pohjalle, jossa on yksi pääsääntö ja siitä pieniä poikkeuksia. Tämä aika alkaa olla osassa Suomea ohi, ja haaste koskettaa useimpia suurimmista opetuksen järjestäjistä.

Se, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan enemmistö kuuluu, ratkaisee nykylain mukaan, minkä uskonnon oppimäärä on pakollinen siihen kuuluville ja muille avoin, huoltajan pyynnöstä. Vasta kummankin lain toisessa momentissa puhutaan erikseen evankelis-luterilaisesta kirkosta ja ortodoksisesta kirkosta, joiden jäsenille taataan oman uskonnon opetuksen järjestäminen ilman huoltajan pyyntöä, mikäli oppilaita on vähintään kolme opetuksen järjestäjän kouluissa. Tähän mennessä oppilaiden enemmistön uskonnollinen yhdyskunta on ollut muu kuin evankelis-luterilainen kirkko vain joissain uskonnollisissa yksityiskouluissa, jotka ovat itsenäisiä opetuksen järjestäjiä.

Jos tarvittavaa lain remonttia ei saada aikaan, opetuksen järjestäjät joutuvat todennäköisesti tulkitsemaan lakia siten, että enemmistön uskonto on yhdyskunta, johon kuuluu eniten oppilaita. Edellä mainittuja yksityiskouluja lukuun ottamatta kaikkien opetuksen järjestäjien alueella suurin yhdyskunta on ja tullee pitkään olemaan evankelis-luterilainen kirkko. Samalla kuitenkin uskontokuntiin kuulumattomien osuuden kasvu horjuttaa tämän järjestelyn mielekkyyttä – miksi vain uskonnollinen yhdyskunta voi merkitä enemmistön vakaumusta, jolla on merkitystä?

Yhdyskuntapohjaisuus on katsomusopetuslainsäädännön keskeinen ongelma, jonka muita seurauksia on nostettu esiin aiemmin mainituissa selvityksissä. Kun yhdyskuntaan kuuluminen määrää monien oppilaiden osalta katsomusaineen, lapsen uskonnonvapautta ei huomioida. Monikatsomuksellisten perheiden on valittava vain yksi perheen katsomuksista tai ei mitään niistä (mikäli evankelis-luterilainen tai elämänkatsomustieto eivät vastaa perheen katsomuksia). Lisäksi opetuksen järjestäjät joutuvat käsittelemään perheiden vakaumuksiin liittyvää arkaluontoista tietoa. Yhdyskuntapohjaisuus on myös ristiriidassa sen kanssa, ettei nykyihminen välttämättä koe katsomuksellisen identiteetin edellyttävän kuulumista yhdyskuntaan, eikä tämä ajatus ole valtavirtaa globaalisti.

Jos katsomusainevalinta olisi vapaa, yhdyskuntapohjaisuus säilyisi oppiainevalikoimassa. Lisäksi nykyiset käytännön haasteet, joilla on myös painava pedagoginen puoli, säilyisivät. Miten moninaisuuden lisääntyessä pystytään takaamaan eri katsomusaineille yhdenvertaiset oppimateriaalit, opettajanpätevyydet, virkarakenteet, ylioppilastutkinnon tehtävät ja sensorit ja niin edelleen? Miten opetuksen järjestäjät pystyvät vastaamaan ennakoinnilla mihinkään haasteeseen, mikäli vapaavalintaisen katsomusaineen voi milloin tahansa vaihtaa toiseen? Miten oppilaille karttuu minkäänlaista osaamista ja miten sitä voidaan arvioida, jos katsomusaine ei ole pysyvä – mitä se ei voisi olla, mikäli katsomusainevalinta olisi vapaa ja sidoksissa henkilökohtaiseen identiteettiin, joka voi olla hyvinkin monikerroksinen ja dynaaminen?

Katsomusosaamisen karttuminen on merkittävää myös opintojen jatkamisen kannalta. Kun perusopetuksen päättötodistuksen saanut oppilas jatkaa opintojaan ammatillisessa opetuksessa, lukiossa ja myöhemmin ammattikorkeakoulussa, yliopistossa tai täydennyskoulutuksessa, yhdyskuntapohjaisessa katsomusainemallissa ei voida olettaa kovin laajaa yhteistä pohjaa, jonka päälle uutta tietoa rakennetaan. Omalla työsarallani luokanopettajien koulutuksessa tämä on hyvin näkyvissä. Koulutuksen niin kutsuttujen monialaisten opintojen tulisi antaa kelpoisuus opettaa luokanopetuksena evankelis-luterilaista uskontoa tai elämänkatsomustietoa, mutta kaikki opiskelijat eivät välttämättä ole ikinä opiskelleet oppiainetta, jonka kurssille he osallistuvat opettajankoulutuksessa. Jos katse taas suunnataan opinpolun alkuun, yhteinen katsomusaine seuraisi yhteisen katsomuskasvatuksen jatkumoa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.

Vaikka yhteinen katsomusaine tarjoaisi jaetun osaamispohjan, kaikkia nykymallin etuja se ei sisältäisi. Katsomukselliset vähemmistöt ovat aiheellisesti huolissaan vähemmistöjen asemasta mahdollisessa yhteisessä katsomusaineessa. Yleinen ajatus, että evankelis-luterilainen uskonto tarjoaisi lähes valmiin pohjan yhteiselle katsomusaineelle, on sokea sille, miten monia sisältöjä oppiaineessa opetetaan luterilaisesta näkökulmasta. Esimerkiksi kun tarkastelin lukion evankelis-luterilaisen uskonnon oppikirjoja, jotka käsittelivät uskontoa suomalaisessa yhteiskunnassa, havaitsin, ettei historia- eikä kulttuuriosioissa useinkaan käsitelty muuta kuin läntistä kristinuskoa. Se, että monet pitävät tällaista esitystä neutraalina, kertoo toki myös siitä, ettei yhdyskuntajakoinen malli ole tarjonnut laajempaa näkökulmaa. Tämä puolestaan on voinut osaltaan vaikuttaa niihin ulossuljetuksi tulemisen kokemuksiin, joiden perusteella uskonnollisten vähemmistöjen edustajat saattavat vastustaa yhteistä katsomusainetta: ilman riittävää tietoa enemmistön edustajat olettavat tietyt narratiivit, rituaalit ja symbolit jaetuiksi.

Kestävällä pohjalla olisi vasta sellainen yhteinen katsomusaine, jonka tavoitteena olisi riittävästi moninaisuutta sisältävä osaamispohja, joka tähtäisi myös valmiuksiin omaksua lisää ja tarvittaessa puolustaa katsomuksellisen moninaisuuden yhdenvertaista näkyvyyttä yhteiskunnassa. Pitkällä tähtäimellä sellainen malli takaisi vähemmistöjen oikeudet todennäköisesti paremmin kuin nykyinen malli.

Anuleena Kimanen

Uskonnon ja historian didaktiikan yliopistonlehtori, Turun yliopisto

Uskonnonpedagogiikan dosentti, Helsingin yliopisto

Kirjoituksessa esitetyt kannanotot ovat kirjoittajan omia, eivät UKKT:n, Turun yliopiston tai Helsingin yliopiston kantoja.

UKK ajassa esittäytyy

Anuleena Kimanen

Tervetuloa uunituoreen blogin äärelle! 

Uskonto, katsomus ja kasvatus ajassa (lyhennettynä UKK ajassa) on Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseuran uusi blogi. Samalla se on seuran julkaiseman tieteellisen aikakauslehden Uskonto, katsomus ja kasvatus pikkusisarus, joka mahdollistaa pari kertaa vuodessa ilmestyvää aikakausjulkaisua nopeamman julkaisukanavan ajankohtaisille raporteille ja kommenteille.

Blogin ensisijainen tarkoitus on tarjota tutkimukseen perustuvia näkökulmia yleistajuisesti sanoitettuna. Toivotammekin tervetulleiksi lukijoita, jotka tutkivat, opettavat, opiskelevat tai muuten työskentelevät uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen äärellä.  

Blogimme, kuten seurammekin, yleisenä tavoitteena on edistää katsomuksellisten kysymysten pohdinnan ja niitä koskevan kasvatuksen ja opetuksen tutkimusta. Viestimällä tästä tutkimuksesta pyritään saamaan mahdollisimman monia kiinnostumaan, näkemään tutkimuksen merkitys oman työn tai opiskelun kannalta ja olemaan vuorovaikutuksessa tutkimuksen kanssa – kenties tekemään omaakin tutkimusta.

Kantava periaate sekä blogilla ja seuralla on tukea moninaisuuden hyväksymistä ja positiivista uskonnon- ja katsomuksenvapautta. Siksi blogin toivotaan pystyvän esittelemään laajasti erilaisten uskonnollisten ja toisaalta sekulaarien katsomuksellisten yhteisöjen ja yksilöiden kasvatustoimintaa ja kehitystä. 

Tavoitteet saavuttaakseen blogi julkaisee

1.) tutkijoiden ajankohtaisia, tutkimukseen perustuvia keskustelunavauksia,

2.) tutkijoiden tiedettä popularisoivia tekstejä

3.) tapahtuma- ja konferenssiraportteja sekä

4.) laajempaa kiinnostavuutta herättäviä tai uutta luovia opinnäytteitä esitteleviä tekstejä.

Blogitekstit voivat olla suomeksi tai ruotsiksi. Uskonto, katsomus ja kasvatus -lehden toimituskunta on myös blogin toimituskunta.  

Haluatko tarjota Uskonto, katsomus ja kasvatus ajassa -blogiin omaa kirjoitustasi? Onko sinulla ideoita uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen alaan liittyvistä aiheista, joista haluaisit lukea tutkimukseen perustuvan, yleistajuisen tekstin?

Ole yhteydessä Elina Hirvoseen, toimitus@ukkajassa.fi

Uskonnon, katsomuksen ja kasvatuksen tutkimusseura aloittaa blogitoimintansa näillä sivuilla vuoden 2026 tammikuussa.

Luvassa on kirjoituksia ajankohtaisista uskontoon ja katsomuksiin sekä kasvatukseen liittyvistä aiheista, popularisoitua tiedettä ja katsauksia ajankohtaisiin alan tapahtumiin.