Avainsana: isyys

  • Isät tulevat – miten he voivat? 

    Isät tulevat – miten he voivat? 

    Johanna Vilja-Mantere

    He tulevat vastaan ripotellen, mutta joka päivä heitä tuntuu olevan enemmän. Yksi kävelee suoraan kohti rintarepun kanssa, vauva tapittaa vastaantulijoita isän leuan alla turvallisen etäisyyden päästä. Toinen työntää pyöräkärryä, josta pilkottavat taaperon jalat. Kolmas suhauttaa ohi sähköpyörällä, jonka perätuhdolla matkustaneen lapsen unisen katseen voi vielä melkein aistia menopelin läheisyydessä. Isät tulevat. Mutta miten he itse voivat? 

    Isyyden muutostarina 

    Isyyden muutos on lähestulkoon mantraksi muodostunut toteamus, jota toistetaan varsinkin isänpäivän alla usein. Totta se onkin: isyyden muutosta ei tarvitse tutkia nähdäkseen sen jo katukuvassa. Arkihavaintoa tukevat tutkimustulokset, joiden mukaan isät tosiaankin viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin aiemmin (mm. Huerta et al 2013). Vuoden 2021 perhevapaauudistuksen myötä yhä useampi isä jakaa vanhempainvapaita lapsen äidin kanssa tasapuolisemmin. Suomalaisen isyystutkija Petteri Eerolan mukaan hoivaisyydestä onkin tullut isyyden uusi normaali, joka on syrjäyttänyt vanhakantaiset käsitykset isästä pääasiassa leiväntuojana. 

    Omistautuneita isiä on toki ollut myös kauan ennen hoivaisyyden käsitteen esiinnousua: esimerkiksi oma isäni täytti monet postmodernin, hoivaavan isän tunnusmerkit jo 1980- ja 1990-luvuilla valvoessaan öitä levottoman vauvan (itseni) kanssa, letittäessään hiuksia, lukiessaan iltakertomuksia ja viedessään perhettä viikonloppuisin lähiluontoon. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, että väliin on epäilemättä jäänyt myös monia työmatkoja, jotka olisivat olleet pois perheen yhteisestä ajasta. 

    Hyvinvoiva perhe, kuormittunut isä? 

    Se, että isät ovat ottaneet vahvemman roolin lapsen elämässä, on erinomainen uutinen koko perheelle. Tätä havaintoa tukee paitsi omakohtainen kokemukseni, myös tutkimus: isän läsnäolo tukee koko perheen hyvinvointia edistäen lapsen emotionaalista, sosiaalista ja kognitiivista kehitystä  (Lamb 2010) ja vaikutus jatkuu myös lapsen fyysiseen terveyteen pitkälle lapsen elämään (Choi et al 2021). 

    Samaan aikaan isyyden vaikutuksesta isän omaan hyvinvointiin tiedetään selkeästi vähemmän (Thomas et al 2026). Isän aktiivisella osallistumisella on havaittu positiivisia yhteyksiä isän omaan hyvinvointiin, kuten parisuhdetyytyväisyyteen ja vahvempaan isän identiteettiin (Chung 2021, 38.), jonka lisäksi isyys vaikuttaa isien arvojärjestykseen ja käyttäytymiseen (Daly et al. 2013). THL:n raportin (2021) mukaan suuri osa suomalaisista isistä on tyytyväisiä elämäänsä.  

    Toisaalta tiedetään myös, että suomalaiset vanhemmat ovat maailman mittakaavassa poikkeuksellisen kuormittuneita (Roskam et al. 2021). Isillä esiintyy lähes yhtä usein synnytyksenjälkeistä masennusta kuin äideillä (Herzberg 2022), vaikka masennus ei ilmene yhtä suorasti kuin naisten kohdalla (Yogman & Garfield 2016). 

    Tarve kokonaisvaltaisemmalle hyvinvoinnin tarkastelulle 

    Ristiriita isien kokeman tyytyväisyyden ja laajasti näkyvän uupumuksen välillä nostaa esiin sen, että isien – ja laajemmin vanhempien – hyvinvointia ei ole tutkittu vielä riittävän laajasti arvojen ja elämän merkityksellisyyden näkökulmasta tai ylipäätään teologian perspektiivistä. 

    Yhden tuoreen näkökulman aiheeseen tarjoaa eksistentiaalisen hyvinvoinnin käsite, jolla viitataan hyvinvointiin kokonaisuutena, johon liittyy olennaisesti merkityksellisyys, mutta myös arvot, katsomus ja mahdollisesti myös hengellinen ulottuvuus (ks. mm. Vilja-Mantere 2026, Ownsworth & Nash 2015). Eksistentiaalinen hyvinvointi ei synny tyhjiössä, vaan suhteessa ihmisen elämänhistoriaan, tärkeisiin ihmissuhteisiin, uskomuksiin ja arvomaailmaan.  

    Menneisyyden mallien pitkät varjot  

    Laadullinen tutkimukseni isien eksistentiaalisesta hyvinvoinnista osana Itä-Suomen yliopiston ReiMa-hanketta (Religion, Meaning and Masculinities: Religion in the Lives of Men in Finland) tuo alustavana tuloksenaan esille, että suomalaiset ja Suomessa isät kokevat vahvaa merkityksellisyyttä, mutta ovat varsin laajalti kuormittuneita.  

    Osin kuormitus liittyy fyysiseen väsymykseen ja unenpuutteeseen, mutta myös siihen, että monet isät kokevat eräänlaista arvoristiriitaa omien isyyttä koskevien ihanteidensa ja yhteiskunnan ja kulttuurien suunnalta koettujen, miehuutta koskevien odotusten välillä: oma sisäinen kokemus isyydestä ei välttämättä vastaakaan sitä, mikä ulkopuolelta näyttää olevan miehelle sallittua.  

    Toisaalta jotkut isät kokevat saavansa ylitsevuotavia kehuja vain siitä, että tekevät vanhempana niitä ”ihan tavallisia juttuja”. Osa taas kokee joutuvansa todistamaan eron jälkeen kelpaavuuttaan vanhempana uudestaan ja uudestaan vain siksi, ettei ole nainen. Toisin sanoen leiväntuojaisyyden ja ”perinteisen” maskuliinisen miehen kulttuuriset varjot ulottuvat pitkälle, ja ne ilmenevät joskus hyvin vastakkaisin tavoin. 

    Tämä havainto ei ainoastaan vahvista aiempia tuloksia, vaan myös laajentaa niitä ja tuo uuden näkökulman isien hyvinvointiin. Vaikka isyys on muuttunut, se ei tarkoita sitä, että isät yhtäkkiä olisivat vapaita menneisyyden malleista: isyyden kulttuurissa elää sukupolvien kautta välittyvien tarinoiden ja arvojen myötä myös ”menneisyyteen sijoitettuja” isyyden ja miehuuden muotoja, jotka vaikuttavat suoraan postmodernienkin isien kokemuksiin. Isyyden kulttuuriin eivät vaikuta vain isät, vaan ne tavat, joilla isiä katsotaan ja joista isistä puhutaan ja kirjoitetaan.  

    Eksistentiaalisen hyvinvoinnin paradoksi 

    Samaan aikaan on nähtävissä, että vaikka isät kokevat arvoristiriitoja ja kuormitusta, näyttää siltä, että kokemus isyyden merkityksellisyydestä näyttää ainakin jollakin tavalla kompensoivan isyyden kuormitustekijöitä. Merkityksellisyys ei poista masennusta tai väsymystä, mutta tuo siihen uuden perspektiivin. 

    Juuri kuormittuneisuuden ja merkityksellisyyden välinen jännite tarjoaa näköalan siihen, mistä isän eksistentiaalisessa hyvinvoinnissa on kyse: ei haasteiden poissaolosta, vaan merkityksellisyydestä, joka syntyy panostamisesta itselle tärkeisiin asioihin. Kun isyys on isälle itselleen tärkeä arvo, se mahdollistaa tämänhetkisten haasteiden tarkastelemisen oman elämän ja epämukavuuden ylittävästä lintuperspektiivistä, joka kurottaa tuleviin sukupolviin ja ympäröivään maailmaan. Kuten eräs isä totesi: ”Kaikesta huolimatta kaikki on hyvin.” 

    Johanna Vilja-Mantere (TT, TaM) toimii post doc-tutkijana Itä-Suomen yliopiston ReiMa-hankkeessa (Religion, Meaning and Masculinities: Religion in the Lives of Men in Finland) ja tarkastelee laadullisen aineiston valossa isien eksistentiaalista hyvinvointia ja merkityksellisyyden kokemuksia. Tutkimuksissaan Johanna on kiinnostunut laajalti elämän käännekohdista ja siirtymistä, jotka herättävät eksistentiaalista pohdintaa ja merkityksen etsintää. Taiteen maisterina ja teologina Johanna liikkuu tutkimuksessaan usein taiteen ja teologian rajapinnoilla hyödyntäen menetelminä myös taidelähtöisen tutkimuksen lähestymistapoja. 

    Kirjallisuus 

    Chung, Heejung (2021) Shared care, father’s involvement in care and family well-being outcomes: A Literature Review. Government Equalities Office, 61 pp. (KAR id:85742): 

    Choi J, Kim HK, Capaldi DM, Snodgrass JJ. (2021) Long-term effects of father involvement in childhood on their son’s physiological stress regulation system in adulthood. Dev Psychobiol. 2021 Sep;63(6):e22152. doi: 10.1002/dev.22152.

    Daly, K. J., Ashbourne, L., & Brown, J. L. (2013). A Reorientation of Worldview: Children’s Influence on Fathers. Journal of Family Issues, 34(10), 1401-1424. A Reorientation of Worldview: Children’s Influence on Fathers (2012) https://doi.org/10.1177/0192513X12459016

    Eerola, P., Twamley, K., Pirskanen, H., Romero-Balsas, P., tiedekunta, K. j. p., & laitos, K. (2025). Caring Fathers in the Global Context. Policy Press. 

    Eerola, P., Mustosmäki, A. & Pirskanen, H. 2025. Fathers on the ’night shift’? Understanding caring fatherhood through parents’ accounts of night-time care. Teoksessa P. Eerola, K. Twamley, H. Pirskanen & P. Romero-Balsas (toim.) Caring Fathers in the Global Context. Bristol: Policy Press, 135–152. https://bristoluniversitypressdigital.com/edcollchap-oa/book/9781447372448/ch008.xml 

    Hertzberg, Tove (2022). Synnytyksen jälkeinen masennus. Lääkärikirja Duodecim. 

    Huerta, M. et al. (2013), “Fathers’ Leave, Fathers’ Involvement and Child Development: Are They Related? Evidence from Four OECD Countries”, OECD Social, Employment and Migration Working Papers, No. 140, OECD Publishing, Paris, https://doi.org/10.1787/5k4dlw9w6czq-en. 

    Kinnunen, Anu, Johanna Lammi-Taskula, Anneli Miettinen, Johanna Närvi & Miia Saarikallio-Torp (toim.) (2024). Perhevapaat ja työn ja perheen yhteensovittaminen muuttuvassa työelämässä (Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 165). Kela. 

    Lamb, M. E. (Ed.). (2010). The Role of the Father in Child Development (5th ed.). Hoboken, NJ: Wiley. 

    Ownsworth T and Nash K (2015) Existential Well-Being and Meaning Making in the Context of Primary Brain Tumor: Conceptualization and Implications for Intervention. Front. Oncol. 5:96. doi: 10.3389/fonc.2015.00096 

    Roskam, I., Aguiar, J., Akgun, E., Arikan, G., Artavia, M., Avalosse, H., . . . Mikolajczak, M. (2021). Parental Burnout Around the Globe: A 42-Country Study. 

    Thomas A, Walsh T, Cryer-Coupet QR, Harty J, Pate D. (2026) The Health Implications of Fatherhood: A Comprehensive Literature Review. Annu Rev Public Health. 2026 Apr;47(1):249-266. doi: 10.1146/annurev-publhealth-091624-014926. Epub 2026 Jan 7. PMID: 41499276. 

    Vilja-Mantere, Johanna (2027) ”Kaikesta huolimatta kaikki on hyvin” – Isien eksistentiaalinen hyvinvointi ja merkityksellisyyden kokemus. Teologinen Aikakauskirja. Hyväksytty, tulossa julkaisuun 1/27.


    Yogman, Michael & Garfield, Craig F. (2016). 
    Fathers’ roles in the care and development of their children. Pediatrics 138(1), e20161128. DOI: 10.1542/peds.2016‑1128.